Paraurheilija Laura Kangasniemi treenaa parhaillaan tavoitteellisesti kouluratsastuksessa ja tavoittelee paikkaa paralympialaisiin Pariisiin vuodelle 2024.

Laura Kangasniemi on vuonna 2000 syntynyt paraurheilija. Lajina Lauralla on kouluratsastus. Hän treenaa Oulussa tavoitteellisesti ratsastuksen parissa ja tavoittelee paikkaa paralympialaisiin Pariisiin vuodelle 2024.

Laura ja Sievi Hyvinvointitilat aloittivat yhteistyön huhtikuussa 2021. He haluavat yhdessä rohkaista muita ihmisiä, että vaikka elämä tuo välillä isojakin haasteita ja vakavia tapaturmia eteen, siitä on silti mahdollista nousta kilpailemaan alan huipulle!

Kerrohan Laura, miten menee?
– Nyt menee Fidelin kanssa tosi hyvin. Pari viikkoa sitten palasimme pieneltä tauolta, sillä meillä oli kesä- ja heinäkuussa paljon erilaisia kilpailuja, sai hevonenkin palautua ja ottaa vähän rennommin. Nyt treenaamme aktiivisesti kohti SM-kilpailuja, jotka ovat Hyvinkäällä 27.–28.8. Me lähdemme Hyvinkäälle kuitenkin jo 24. päivä, koska sinne on niin pitkä matka. Se on hevosellekin mukavampi, kun saa vähän hengähtää ennen kisoja. Niihin treenaamme nyt kovasti ja toivotaan että treenit tuottavat tulosta ja pysytään terveinä.

Sinulla on tähtäimenä osallistua vuonna 2024 järjestettäviin paraolympialaisiin Pariisissa. Mitä se sinulta vaatii, ja joko jännittää?
– Se on se pääjuttu, mihin tähdätään ja paljon pitää tehdä töitä. Paikka sinne ei ole itsestäänselvyys, se täytyy saavuttaa. Meidän täytyy mm. nostaa tasoa, kilpailla KV-kilpailuja ja saada niistä hyviä tuloksia. En ole luonteeltani kauhean kova jännittäjä, mutta onhan siinä kilpailutilanteessa aina oma jännityksensä.

Olit vuonna 2017 vakavassa ratsastusonnettomuudessa, jossa sait vakavan aivovamman, ja vartalosi toinen puoli halvaantui. Olet kuntoutunut onnettomuudesta paljon odotettua nopeammin ja paremmin. Millaisia haasteita joudut kohtaamaan päivittäisessä arjessasi?
– Haasteita tuo tietenkin se, että loukkaantumisessani isku kohdistui päähän. On vaikea yksitellen luokitella, mihin kaikkeen vamma vaikuttaa, sillä se vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni. Päivittäisessä arjessa se näkyy esimerkiksi niin, että väsyn nopeammin ja urheillessa sekä liikkumisessa oikean puolen heikkous tulee esiin.

Kesä alkaa olla kohta taputeltu, ja mennään kohti syksyä. Mitä syksy tuo sinulle tullessaan?
– SM-kisojen jälkeen pidetään todennäköisesti pieni tauko, ja jatketaan treenaamista kohti ensi kautta, tarkoituksena olisi lähteä kiertämään kansainvälisiä kilpailuja. Ainakin PM-kilpailut ovat tavoitteena.