Asiakastarina

Mukava ja kodinomainen lastensuojelu­yksikkö Familarille tontista lähtien

Lastensuojelussa on erityisen tärkeää, että yksikkö on turvallinen ja että siellä on hyvä, kodinomainen ilmapiiri. Yhdessä onnistuimme luomaan viihtyisät tilat, jotka täyttävät viranomaisvaatimukset.
  • Asiakas: Familar Oy
  • Osoite: Pappilantie 4B, Askola
  • Kohde: Lastensuojeluyksiköt
  • KEM:730 M2
  • Rakentaminen:2019 - 2020
  • Paikkoja:16

Lastensuojelu- ja perhepalveluita tuottavan Familarin uusin yksikkö valmistui alkukesästä 2020 Askolaan. Yritys on luottanut Sievi Hyvinvointitilojen palveluihin jo pitkään: onnistuneessa lopputuloksessa yhdistyvät viihtyisät ja kodinomaiset mutta viranomaisvaatimukset täyttävät tilat.

Alkukesästä 2020 Askolaan valmistuneessa rakennuksessa toimii yksi Familarin lastensuojelun sijaishuollon yksiköistä.

– Yksikössä on yhteensä 14 paikkaa ja noin 20 työntekijää. Osastoja on kaksi ja molemmilla osastoilla on yhteensä seitsemän lasta yhtä aikaa, kertoo yksikönjohtaja Meri Boström.

Samassa rakennuksessa on myös kaksi itsenäistyville nuorille tarkoitettua yksiötä.

Sievi Hyvinvointitilat katsoi valmiiksi myös tontin

Familar haluaa olla edelläkävijä lastensuojelun sijaishuollon palveluntuottajana. Sievi Hyvinvointitilojen kanssa tehtävä yhteistyö on yksi tapa tehdä lastensuojelutyötä paremmin – tilat ovat mukavat ja kodinomaiset, mutta täyttävät kuitenkin kaikki viranomaisvaatimukset.

– Lasten tarpeisiin kuuluu se, että yksikkö on turvallinen ja että siellä on hyvä, kodinomainen ilmapiiri, Boström painottaa.

– Tiedämme, että meidän tarpeisiimme ei ole helppoa löytää sopivaa tonttia. Olimme todella iloisia siitä, että Sievi Hyvinvointilat hoiti kunnan kanssa yhteistyön valmiiksi niin, että meidän on ollut helppo aloittaa toiminta täällä Askolassa, Boström kiittelee.

Tutun kumppanin kanssa on helppo toimia

Lastensuojelu- ja perhepalveluita tuottava Familar on tehnyt yhteistyötä Sievi Hyvinvointitilojen kanssa jo pitkään. Askolan-yksikkö on järjestyksessään kuudes Sievi Hyvinvointitilojen rakentama kokonaisuus.

Tutun ja hyväksi todetun toimijan kanssa yhteistyön jatkaminen on ollut helppoa.

– Aikaisemmat projektimme ovat onnistuneet hyvin. He ovat myös ottaneet antamamme palautteen hyvin vastaan ja lähteneet kehittämään tiloja sen perusteella. Senkin takia tämä Askolan projekti on toteutettu yhdessä heidän kanssaan, Boström summaa.

Kiinnostaako oma hoivatilahanke?

Voit olla yhteydessä meihin, kartoitetaan yhdessä tarpeesi ja luodaan suunnitelma hankkeen toteutukselle.

Soita Terolle

Maksuton suunnitelma

Tilaa hankesuunnitelma uuden tilan rakentamista varten

Harppaa haaveilusta konkretiaan tilaamalla ilmainen hankesuunnitelma. Täytä lomake, ja valmis suunnitelma esitellään sinulle viikon kuluessa.

Muita referenssejä

Hausjärvelle rakentunut Support House Riihilähteen kahden seitsemänpaikkaisen lastenkodin kokonaisuus toteutettiin kuunnellen toiveita, yhdessä sparraten ja nopeasti haastaviinkin tilanteisiin tarttuen.
Kun valitaan oikeat yhteistyökumppanit, on jälki sellaista kuin pitääkin. ”Sievi Hyvinvointitilat toteutti meille myös Sipoon Nikkilän kohteen ja olimme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön. Heillä on sydämen asia palvella asiakasta ja saada asiat kuntoon.”

Kaarinan Validia-talossa painotetaan vahvasti yhteisöllisyyttä, mutta jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa on otettu huomioon asukkaiden tarve rauhaan ja yksityisyyteen.